23.5.2007

MIESTEN MUOTILEHDET

Kaikilla on varmaan ennakkoluuloja miesten muotilehtiä kohden. Ennen kuin itse tutustuin lehtiin, epäilin aina, että vaatteita esitellään autojen ja muiden moottorikoneiden kanssa.

Miesten muotilehtiä on itseasiassa hyvinkin paljon. Ja ne eroavat toisistaan, vaikkei uskoisikaan.
Esittelen 5 mielenkiintoista ja erilaista miesten muotilehteä.

Vogue Hommes International on ranskalainen miesten muotilehti. Julkaisut sijoittuvat aina sesonkien mukaan. Hommes International on hyvinkin mielenkiintoinen. Lehti tarjoaa hyvinkin mielenkiintoisia artikkeleita ja haastatteluja miesten näkökulmasta. Kuvassa oleva S / S 07 -numerossa esimerkiksi käsitellään miestä ja trendejä ja mitä varten niitä tarvitaan. Artikkelissa opastetaan miestä tutkimaan lehtiä ja oppimaan käsittelemään sesonkien trendejä. Lehti kuvaa myös sesonkien vaatteita erilaisissa tilanteissa ja kertovat näin tarinoita. Muotikuvissa lähdetäänkin kuvaamaan juuri sitä vaatetta eikä valokuvata vaan hienoa puuta. Lehdessä on myös paljon julkimoiden haastatteluja. Yllä olevassa numerossa on ennakkoluulojen mukaan yksi auto esittelyssä, The Ferrari Testarossa, jossa nainen keimailee pipari paljaana.


L'UOMO VOGUE on italialainen lehti painottuen jo enemmän viihteen puolelle. Lehti ilmestyy 12 kertaa vuodessa. Lehti esittelee itseään miesten huippumuodin kärkinimenä, mutta muoti jää kyllä asia- ja viihdeartikkeleiden varjoon. Vaikka L'UOMO on italiankielinen, se ei haittaa. Se jää kyllä aina ihmeen kaupalla käteen kaupassa. Yllä olevan numeron mukana tuli Fashion Guide S / S 2007 -erikoispainos, missä käsitellään sesonkin muotia aihealueittain. Aiheita ovat esimerkiksi evening ja travel. Erikoispainos on itseasiassa hyvinkin mielenkiintoine ja erittäis tehokas ensikertalaiselle, joka tutustuu sesonkien muotiin.


Seuraavana esittelyssa miesten muotiraamattu - ainakin sivujen perusteella. Arena Hommes + mainostaa itseään maailman johtavana miesten muotilehtenä. Voin kyllä ostaa edellisen. Lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa. Lehti käyttää hyvinkin arvostettuja ja kuuluisia valokuvaajia. Yllä olevan lehden kannen on valokuvannut Nick Knight yhteistyössä John Galliano. Tekstiä ei lehdestä paljon löydy ja muotikuvat ovat todellakin jo taidekuvia. Lehti eroaa näin hyvinkin paljon Vogue Hommes International -lehdestä. Mutta Arena Hommes + -lehden muotikuvat ovat erittäin laadukkaita ja niistä näkyy, että niihin on käytetty aikaa ja rahaa.


GQ STYLE on kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä miesten muotilehti. Lehti ei jää vain vaatteisiin vaan laajentaa repertuaariaan sen hetken mielenkiintoisiin ihmisiin, ilmiöihin, taiteeseen ja designiin. Lehdellä on myös sivuja ja enemmän tekstiä kuin Arena Homme +:ssa. Jokaisessa lehden numeron kannesta myös näkyy, mihin muoti ja trendi supistetaan. Yllä olevassa kuvan lehdessä käsitellään The London Look kirkkailla ja metallisilla väreillään. Muotikuvat ovat hyvällä tavalla yksinkertaisia, jolloin leikitellään malleilla ja vaatteilla. Lehden kotisivut saavat kyllä erityismaininnan, koska siellä on nähtävissä sesonkien miesten vaatemallistot.


Ja yllä olevasta syystä olen kateellinen ruotsalaisille. Ja siitä, että heillä on Guccin liike. Ja mielenkiintoisempi yöelämä. Ja..ja...ja...ja..ja.. Tutustuin viime syksynä ruotsalaiseen Slitz MAN -muotilehteen, kun tein pitkän viikonlopun matkan Ruotsiin. Lehti esittelee hyvinkin tarkoin sesonkien muodit ja trendit. Lehdellä on myös viihteellisempi puoli, joka paneutuu sen hetken ilmiöihin ja ihmisiin. Yllä olevan kuvan lehdessä on myös matkaopas ruotsalaisiin in-kauppoihin. Slitz MAN on todellakin Sveriges förstä och strösta modemagasin för man. Oikein hävettää tämän rinnalla Veli -lehti.

Tässä ei edes ollut kaikkia miesten lehtiä. Nämä miesten lehdet ovat erilaisia ja käsittelevät muotia ja vaatteita erilaisista näkökulmista. Yhtenäistä näitä kaikille lehdille on se, että ensimmäisen aukean mainos on joko Pradan tai Dolce & Gabbanan.

Ei kommentteja: