30.8.2007

RANNEKELLO

En ole pitänyt 4 vuoteen rannekelloa. Kyllästyin aikoinaan siihen, että katsoin koko ajan kelloa. Puolessa tunnissa katsoin kelloa tyyliin 15 kertaa. Noh, kun se oli siinä kädessä niin..katsotaan sitä.

Olen pärjännyt ilman rannekelloa erittäin hyvin. Sen kertoo ainakin se, etten ole koskaan myöhässä. Jos tarvitsen kelloa, katson ajan kännykästäni. Ja nykyään joka paikasta löytyy kello.
Aloin miettimään kumminkin, että ostaisinko rannekellon. Suurimmaksi ongelmaksi syntyi kuitenkin kellon tyyli ja materiaali.

Rannekkello on yleistynyt miesten pukeutumisessa 1910-20 luvusta lähtien. Rannekellosta on tullut yksi miehen accessoreista. Pukeutumisohjeetkin kertovat miehelle, koska laittaa rannekello ranteeseen ja koska pitää välttää sen käyttöä. Hyvänä ohjeena kannattaa pitää sitä, että juhliin mentäessä ei ole kiire minnekään, joten kello jää kotiin. Frakki ja saketti ei siedä ollenkaan rannekelloa.

Jos ostaisin rannekellon, sen pitäisi olla huomaamaton. Se ei saisi näyttää kellolta. Jostakin ihmeen syystä se pitäisi olla hopeinen ja kirkas. Ja loppujen lopuksi niitä pitäisi hankkia pari kolme erilaista, jotta ne sopisivat erilaisiin asuihin.

Surffailin paljon netissä etsiäkseni hyvännäköisen kellon, mutten löytänyt sellaista. Löysin kumminkin mielenkiintoisia mainoksia. Niiden parissa ainakin viihdyin ja enkä katsonut kelloa!







BIG BROTHER TIMO - FASHION DISASTER !

Katsoin ensimmäisen tuotantokauden Big Brotherista. Seurailin toista tuotantokautta hieman ja nyt päätin, että en ala seuraamaan tämän vuotista ohjelmaa.

Eilen kyllä tsekkasin uudet asukkaat ja oikealla olevan kilpailijan kohdalla suustani huokui sanat: OH MY CHER! Tämän kilpailijan kulmakarvat saavat kyllä Fashion Disaster -maininnan! Parempi kuva tätä klikkaamalla. Timo The Kulmakarvat löytyy kilpailijoiden rivistä oikealla.



Kuva subtv.fi/bigbrother

SYKSYN TEHOSTEVÄRIT


Tänä syksynä suurin osa mallistoista ovat erittäin tummia. Suunnittelijat luottavat mustaan ja harmaaseen. Mallistoista voi kumminkin poimia tehostevärit, joilla voi rikastaa tummaa pukeutumista. Ja näillä väreillä mies voi tänä syksynä erottautua joukosta! Ja mikä sen parempaa, tehosteväri voi olla kaulaliina, paita, neule, pipo tai iso laukku. Mutta miehen täytyy muistaa, että yhtä tehosteväriä kerrallaan!

Syksyn tehosteväreihin voi lukea punaisen, keltaisen ja lilan. Alla esimerkkejä miten voit värittää tummaa pukeutumista.


Balenciaga f / w 07Dolce & Gabbana f / w 07


DKNY f / w 07Kuvat men.style.com

29.8.2007

TRENDIEN ENNAKOIMISEN TÄRKEYS

Taannoin eräs opiskelija kysyi minulta koulussa, että saanko tehdä opinnäytetyöni tulevaisuuden ennustamisesta ja muoti-ilmiöiden syntymisestä. Ensimmäinen vastaukseni oli siihen: "Miksi en? Opiskelenhan media-alaa!"

Tulevaisuuden ennustaminen ja trendien ennakointi on varmaan monella ihmisellä pimennossa. Tulevaisuuden ennustamistahan ei luokitella tieteeksi. Suurin syy tähän on se, että sitä kun ei voi ennustaa. Mutta moni ei ole varmaan tullut ajatelleeksi sitä, kuinka tärkeää se oikeasti on! Tulevaisuuden ennustaminen on karkeasti sitä, mitä tulevaisuudessa voisi olla - skenaarioiden luomista.

Lähdetään vaikka siitä, miksi se on minulle tärkeää ja miksi olen siitä niin kiinnostunut.

Yksi: olen aina ollut kiinnostunut muodista. Tämä ei tarkoita sitä, että olisin kiinnostunut vain vaatteista. Trendit ja muoti kattaa paljon muutakin kuin vain vaatetusalan.

Kaksi: jos itse aion työskennellä tulevaisuudessa minkälaisessa yrityksessä tahansa, pitää sen firman kilpailla muiden yritysten kanssa. Ja miten saada etylyöntiasema toisia firmoja kohtaan? Kurkottamalla ja haistelemassa tulevaisuutta!

Yhtenä syynä firmojen väliseen kilpailuun on koko ajan kehittyvät teknologia. Sen myötä maapallo on kutistunut ja luonut yhä tiiviimmän maailmankuvan. Tämä tietoteknologia on nopeuttanut myös muotivirtauksia, jolloin trendit ja uudet ilmiöt ovat kaikkien saatavilla. Noh, tämän myötä trendien ennakointi on myös vaikeutunut.

Lopputyöni seuraava iso harppaus on lokakuussa, kun pääsen Trendien ennakointi kurssille Suomen taideyliopistojen koulutus- ja kehittämisinstituuttiin. Kaksi päivää kestävä seminaarin tavoite on lisätä ymmärrystä tulevaisuuden ja trendien ennakoinnista ja niiden merkityksestä yrityksen toiminnan sekä osallistujan oman työn kannalta. Oma tavoitteeni on saada kurssista kaikki irti ja lähteä sieltä ohjaava opettaja "kainalossa". Tästä raportoin tulevaisuudessa lisää! Katotaan miten miähen käy! =)

28.8.2007

BEST SHOW F / W 07-08

Seuraava syksyn mallisto on ollut suosikkini julkaisusta lähtien. Mallisto on hyvinkin miehekäs, mutta kokeilevalla tavalla. Mallisto on hyvinkin trendikäs nahka ja pvc vaatteilla ja asusteilla. Vaikutteita on haettu koirankopista ja bondage -clubeilta.

Läheiset ystävät ja blogini lukijat tietävät ja ovat nähneet kuinka mallisto on vaikuttanut pukeutumiseeni. En kumminkaan näytä siltä, että olen juuri tullut juhlimasta bondage -clubilta!

PART 1



PART 2

24.8.2007

BRONZE vs SILVER

Olin päivällä kunnostamassa päätäni uuteen uskoon. Istahdettuani tuoliin parturini Taina F.A.D. hiusliikkeestä heitti ympärilleni yläpuolella näkyvän kaavun.

Ihastuin kaavun väriin. Valo sai aikaan monia erilaisia sävyjä. Lämpimästä ruskeaan kultaan ja pronssiin.

Kesän hopea -trendi saa jatkoa pronssista tulevana syksynä ja ensi kesänä.

Roberto Cavalli s/s 2008

Dolce & Gabbana Fall 2007


Dolce & Gabbana Fall 2007

Dolce & Gabbanan haalean pronssinen puku on kyllä hyvännäköinen. Särmää pukuun tuo vielä smokkitakin mustat kaulukset. Jos kumminkin ei innostu pronssisista housuista, voi ne hyvinkin vaihtaa mustiin housuihin. Jos haluaa pukeutua syksyn trendi asusteeseen, on syytä laittaa rusetti kaulaan!

23.8.2007

KOHTI OPINNÄYTETYÖTÄ

Viimeinen vuosi on siis alkanut ja olen työstämässä opinnäytetyötäni. Ensimmäinen palaveri vastuuopettajani kanssa on myös suoritettu. Fiilikset ovat erinomaiset.

Olen viime kevään seminaarityön jälkeen työstänyt aihettani eteenpäin. Lontoon matkani opetti minulle paljon. Opin, miten konkreettisesti trendien ennakointi tapahtuu. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki on opittu. Paljon on vielä edessä. Enkä usko, että kaikkea voi oppiakkaan.

Lähdin avaamaan trendin ennakointia, syntyä ja kulkua seuraavilla kuvilla. Lähteinäni ovat olleet Ana Nuutisen Edelläkävijät ja Malcolm Gladwellin Leimahduspiste.

Oletamme, että trenditoimistossa työskentelevä trendianalyytikko saa käsiinsä trendspottaajien ottamat valokuvat.

"The importance of the past and present in order to understand the future"

Trendianalyytikko analysoi kuvia yhdistäen tiedon menneestä, nykypäivästä ja mahdollisuuden mitä tulevaisuudessa voisi olla. Tähän tietoon vaikuttaa myös moni muu tekijä kuten esimerkiksi yhteiskunnan tila ja poliittiset tekijät. Analysoimalla, haistelemalla ja tutkimalla trendianalyytikko saa aikaan heikon signaalin..

..jonka tekijä (muotoilija, vaatesuunnittelija, sisutusarkkitehti) saa käsiinsä trendiennustekirjan välityksellä. Tekijä luo oman näkemyksensä ja esittelee teoksiaan yleisölle.

Malcolm Gladwell kertoo Leimahduspiste -kirjassaan, että alkukantaisimmalla viestintävälineellä, viidakkorummulla, saadaan aikaan viestin kulkeminen ihmisten joukossa. Parhaimmassa tapauksessa viesti lähtee kulkeman kuin epidemia.

Malcolm Gladwell luo myös kirjassaan kolme ihmistyyppiä, jotka edesauttavat viestin kulkemista ja välittymistä. Parhaimmassa tapauksessa viestistä muodostaa ilmiö. 3 ihmistyyppiä ja heidän luonteensa ovat kuin markkinointikeinoja. Yksi tietää viestin ja osaa kertoa siitä. Toinen heistä osaa myydä viestin. Kolmas henkilö on erittäin sosiaalinen ja tuntee ihmisiä.

Gladwell kiteyttää viidakkorumpuepidemian seuraavaan:

Tässä oli mietiskelya opinnäytetyöni rakenteesta ja siitä mihin suuntaan se on menossa. Olen myös menossa marraskuussa järjestettävään trendien ennakointi workshop-koulutukseen Suomen taideyliopistojen koulutus- ja kehittämisinstituuttiin. Kouluttajana toimii Kati Hienonen Perhosvaikutus Oy:stä. En malta odottaa!! =)

20.8.2007

S I L V E R

Tänään alkoi viimeinen vuosi Tampereen ammattikorkeakoulun Taiteen ja viestinnän osaamiskeskuksessa. Ensi keväänä valmistun medianomiksi. Olen perehtynyt opiskeluissani tapahtuma- ja ohjelmatuottamiseen. Kiinnostuksen kohteita ovat myös mainonta ja markkinointi.

Tämä blogini on osa lopputyötäni / opinnäytetyötäni. Viimeinen työni koulussa käsittelee juurikin tulevaisuuden ennustamista ja muoti-ilmiöiden syntymistä.

Näin heti viimeisen vuoden kunniaksi sain painosta käsiini juuri valmistuneet käyntikorttini.


Designasin itse korttini. Hyvä ystäväni Pasi auttoi minua materiialien kanssa. Kortti täydentää ulkomuodollaan ja fiiliksellään kotisivujani ja blogiani. Kortin takapuolella ovat yhteystiedot puhelinnumerosta blogiosoitteeseeni. Kaikki kirjaimet hopeisella folioinnilla. Leveys on myös normaalia kapeampi. Harmi, ettei netin kautta voi hiplata paperia, koska se on koskettamisen arvoinen! =)

S I L V E R käyntikortti:

koko: 90 x 40mm
väri: 1 / 1 foliointi
paperi: Plike Black 330g

16.8.2007

I LOVE JESSICA STAM

En yleensä innostu malleista muotikuvia katsellessani. Ennemmin voiton vievät vaatteet ja kuvien tuottama tunnelma. Eilen kumminkin selailin koulussa Wallpaper* lehteä. Ihastuin samantien Christian Dior fall 07/08 mainoskuviin ja erityisesti Jessica Stam nimiseen neitoon.

Ad campaignin kaikissa kuvissa värit ovat niin rikkaita ja pääsevät valloittamaan katsojan. Jessica pääsee myös oikeuksiinsa värillisissä kuvissa hänen vaaleiden hiustensa kanssa.

Lisää kuvia dior.com
Jessica Stam mm. esiintyi edukseen Dolce & Gabbana a/w 07 näytöksessä.

VINTAGE JACKET


Tiroli on Itävallan osavaltio Alpeilla. Sen pääkaupunki on Innsbruck. Historiallinen Tirolin alue nykyisin jakaantuu Itävallan osavaltioon ja Italian Etelä Tiroliin. Vuodesta 1919 alkaen Pohjois- ja Itä-Tiroli ovat muodostaneet Itävallan osavaltion Tiroli, kun taas Etelä-Tiroli yhdessä Trentinon alueen kanssa muodostaa Italian Trentino-Alto Adigen alueen.



Kuten arvata voi, alueella on erittäin rikas puketumis- ja vaatehistoria. Löysin eilen UFFilta Tirolilaisen vintage takin.

Tirolilais vaatteet voivat koostua esim. vuoristo- ja merinolampaanvillasta sekä alpakasta. Ne muodostavat kevyen ja hyvin tuulta, vettä ja rasistusta kestävän kankaan. Perinteisten vaatteiden ulkonäköön kuuluu oliviin vihreä väri.

Ihastuin takin oliivin vihreään väriin ja historiallista käsityötä hehkuavaan taitokseen mahtavilla napeilla. Takin selkäosa on myös persoonallinen. Takin kiinnityskohta on myös erittäin mielenkiintoinen, joka jättää alla olevan paidan/puseron näkyville. Aion pitää takkia mukavien, vähän kulutettujen farkkujen kanssa. Takin alle aion laittaa mustan tai valkoisen paidan.

Eräs ystäväni kysyi eilen minulta, että miten löydät UFFilta tuollaisia vaatteita. Vastasin siihen, että siihen pitää olla "silmää". Pitää etsiä se helmi sieltä vaatteiden seasta. Vaikka vaate ei olekaan muodissa, sitä voi yhdistellä tämän hetken muihin trendikkäisiin vaatteisiin ja asusteisiin. Ja jokaisellahan on oma tyylinsä. Persoonallinen pukeutuminen tekee ihmisestä mielenkiintoisen ja kertoo ihmisen tyylitajusta.

Lähteet ja kartta kuvat fi.wikipedia.org

14.8.2007

RUOTSIN TRENDIKKÄIMMÄT POP-TÄHDET

S I L V E Rin Sony Ericsson W880i Walkmanissa soi ahkerasti tällä hetkellä kaksi biisiä. Molemmat biisit kolahtavat omalla tyyleillään, jotka saavat luotua soundeillaan 80-luvun electro-pop fiiliksiä.

Nämä kaksi neitosta ovat myös omalla persoonallisella tyylillään trendikkäitä. Pukeutuminen ja musiikki muodostavat mielenkiintoisen ja yhteneväisen paketin. Neitosten musiikkivideot ovat myös upeita!
Kerrottakoon vielä, että alapuolella oleva neitonen on tällä hetkellä UK number 1!


ROBYN - WITH EVERY HEARTBEAT

JESSICA FOLCKER - SNOWFLAKES

Kuvat robyn.com ja www.myspace.com/jessicafolcker

SEE TROUGH

"Huh! Ostoksia katsellessa ei voi kuin toivoa ettei törmää sinuun kaupungilla. Mies jolla LYHYET farkkushortsit tai puoliksi läpinäkyvä toppi kuulostaa kamalammalta kuin sata sukkasandaalimiestä!"

Näin kommentoi satunnainen kävijä blogissani. Postaus Lontoon ostokset

Satunnaisella kävijällä käy paha tuuri ensi kesänä! Men.style.com julisti läpinäkyvän pukeutumisen yhdeksi key trendiksi ensi kesäksi 2008.

Yohji Yamamoto Spring 2008
















Jil Sander Spring 2008
















Fendi Spring 2008
















Läpinäkyviä vaatteita ei kannata pelästyä kaupassa. Vaatteen ollessa henkarissa ja valoa vasten, se näyttää aika hurjalta. Kannattaa kuitenkin luottaa siihen, että kamalakin vaate on kokeilemisen arvoinen. Yleensä vaate näyttää paremmalta päällä kuin henkarissa.

Ostin pari viikkoa sitten H&M:sta mustan kauluspaidan. Se on see-trough, mutta päällä hyvinkin tyylikäs ja välimerta hehkuava. Paita toimii hyvin tummien farkkujen kanssa. Sandaalit antavat lookille pisteen i:n päälle. Jos joku mies ei uskalla laittaa paitaa tuosta vaan päälle, kannattaa kokeilla mustaa tank toppia sen alle. Tuolloin voi jättää enemmän nappeja auki.


Tässä vielä satunnaiselle Alexander McQueenin see-trough tank top onnellisen omistajan päällä! =)



Catwalk kuvat men.style.com

13.8.2007

WHAT IS GOOD 4 MR. CHRISTMAS AND THE JINGLE BELLS?

Ei! Aiheet eivät ole loppuneet. Miesten alushousuista kirjoittaminen on erittäin tärkeää. Vaikka emme näe niitä kaupungilla, mutta hyvät alushousut tekevät myös miehestä itsevarman!


"On kestänyt oman aikansa ennen kuin miehen intiimein vaatekappale on muuttunut välttämättömyydestä "muotisanomaksi" ja vakavasti otettavaksi aiheeksi."

"Miehen arvoasema ei enää ollut määriteltävissä pääasiassa hänen elämänkokemuksena tai älykkyydensä pohjalta. Ruumiista tuli uusi statussymboli ja ulkonäöstä yksi menestyksen avaintekijöistä."

Kirjoittanut FREI. Lue enemmän alusvaatteen historiasta Modesklavisch - Nicht


Miesten alushousuja on joka lähtöön. On oikeasti varaa valita. Lähtisin kumminkin siitä liikkeelle, mihin tarkoitukseen alushousut eli suomalaisittain kalsarit aka kalsongit tulevat. Ja tietenkin oman mieletymyksen mukaan. Toiset pitävät väljemmistä ja toiset taas tiukemmista.

Laatikossasi pitää olla erityyppisiä alushousuja! Erityyppiset alushousut vaikuttavat jopa hedelmällisyyteen. Pukeutuessasi Sinun pitää miettiä minkälaiset alusvaattet sopivat asuusi. You must think Harrold and The Boys!

Kun pukeudutaan pukuun, on hyvä laittaa tiukat lyhyen malliset alushousut. Boxer -tyyliset kalsarit paljastavat muille ihmisille, minkä malliset sinulla on päällä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että mies saisi pitää stringejä!!? Väljempien housujen tai farkkujen kanssa voi pitää löysempiä ja pitempiä alushousuja.

Materiaali on myös hyvin tärkeä asia. Materiaalejakin löytyy paljon. Ja niissä on myös varaa valita. Miehen pitäisi miettiä, että väljät silkkiset Nalle Puheilla koristellut boxerit ei aina ole se varmin ja kuumin juttu. Yksinkertaisesti ne taitaa olla pahimmat erootikan tappajat.

Itse pidän puuvillasta valmistettuja alushousuja. Itse omistan pääasialliset mustia ja valkoisia lyhyenmallisia alushousuja (kuva yläpuolella). Kyseiset alushousut olen testannut hyviksi ja laadukkaiksi.

Mies saa kyllä leikitellä myös kalsareillaan. Väreillä ja kuoseilla saa muusta asusta yhtenevän. Itselläni on parit Frank Dandyn boxeri-tyyppiset kalsongit (boxereiden kuosi alla).


Erilaisten kirjoitusten kanssa kannattaa olla varovainen. En itse laittaisi kyllä heti päälleni boxereita, missä lukee jotain aivan tökeröä. Omistan yhdet FCUK kalsarit, joissa on ihan hyvä teksti takapuolella.


Hyvä laatuiset ja muotoiset alushousut tekevät miehestä itsevarman. (..ja ne näyttävät myös hyvltä makuuhuoneen lattialla!) =)

Calvin Klein kuvat calvinklein.com

12.8.2007

J.LO´s BACK!

Aito ja kunnon J.LO is back! Espanjankielinen levy heitettiin kehiin ja loppuvuodesta saamme nauttia uudesta Brave albumista. Uusi albumi on taattua Jenniferiä - sitä nopeampaa ja tanssittavampaa.

Uusi single on Do it well. Biisi iskee kyllä, mutta jotain siitä puuttuu. Ei nouse ihan tämän ja tämän ylitse. Mutta levyä odottelen innolla!

Pidän myös paljon Jenniferin tyylistä. Upeampaa pukeutujaa ei hevillä löydä. Jenniferinhän on työstänyt itsestään kunnon brändin tuoksuillaan, vaatemallistollaan, musiikillaan ja elokuvillaan.
Alapuolella vielä kuva fiilistelyksi Louis Vuittonin kamppanjasta, missä Jennifer on niin tyylikäs.

10.8.2007

KAKKULAT - HOT NERD !

YES! Piiiitkän etsinnän jälkeen löysin kakkulat, jotka ovat kuin nörtin lukulasit. Innoittajana on toiminut tämä tyttö. Rakas ystäväni Heidi on myös ostamassa tälläisiä laseja. Omani löysin H&M:sta.

9.8.2007

OVATKO RUOTSALAISET TOISTENSA KOPIOITA?


Kirjoitin hiljattain postauksen Tukholman matkastani ja siitä, että pidän Tukholmaa trendikkäänä kaupunkina. Eräs bloggaaja lähetti kommentin ja se kuuluu näin:

"minä olin kyllä yllättynyt tänä kesänä Tukholmassa siitä, miten tylsältä ainakin naisten pukeutuminen mun mielestä siellä näytti. Melkein joka toisella oli vaan legginsit ja joku harmaa tunika (ja kai se on trendikästä, mutta myös tosi tylsää)"

Treffasin eilen kaupungilla tuttuja ja kuulin erään naishenkilön Tukholman matkasta. Hän kertoi, että hän ei erottanut kadulla kävellessä vastaan tulevia ihmisiä toisistaan. Kaikki kuulemma pukeutuivat samalla tavalla.

Helsingin Sanomien "Näin pukeutuu Dandy" -artikkelissa (pe 27.7.2007) ruotsalaismiesten pukeutumista luonnehditaan massahysteriaa muistuttavaan joukkopukeutumiseen.

Itse en allekirjoita edellä olevia lainauksia, mutta siihenkin voi tulla muutos. Olenkin alkanut miettimään, mistä tälläinen joukkopukeutuminen voisi johtua? Suomessa ei näytä olevan taas tälläistä tilannetta. Ei ainakaan niin selkeää. (paitsi kaikilla näyttää olevan jalassaan crocsit??)

Olen tullut siihen tulokseen, että joukkopukeutuminen on hyvä esimerkki siitä, kuinka trendit ja muoti-ilmiöt leviävät parhaimmassa tapauksessa. (ainakin valmistajien kannalta)

Eräs kirja on auttanut minua ymmärtämään miten muoti-ilmiöt ja trendit leviävät. Englantilainen Malcolm Gladwell on kirjoittanut kirjan, The Tipping Point – Leimahduspiste (2000, suomenmettu 2007), jossa hän kertoo, että muoti-ilmiöitä kannattaa miettiä kuin epidemioita. Ajatukset, tuotteet, viestit ja käyttäytymismallit leviävät kuin virukset. Hänen mielestään epidemiat näyttävät meille suuntaa mihin mennä, jotta löytäisimme leimahduspisteitä.

Kirjaan kannattaa tutustua. Se on auttanut myös minua opiskeluissani. Olen monta kertaa miettinyt markkinointia kirjan avustuksella tehdessäni erilaisia projekteja.

Ovatko ruotsalaiset sitten toistensa kopioita? Joukkopukeutuminen on epidemia. Mutta miksi ruotsalaiset? Miksi eivät suomalaiset? Trendit tarvitsevat leviäkseen otollisen kohderyhmän. Ihmisiä, jotka ottavat uudet asiat lämmöllä vastaan. Ehkä kyse on loppujen lopuksi kulttuurillisista syistä, elämän tavoista ja ihmisten luonteenpiirteistä.

Kuva Scott Schuman / men.style.com

6.8.2007

MINÄ PANOSTAN SYKSYLLÄ 2007

Tämä viikko on alkanut aivan mahtavissa tunnelmissa. Aurinko paistaa ja Red Dress projekti edistyy hyvää vauhtia.

Syksy alkaa myös kolkuttelemaan ovea, joten olen itse miettinyt mihin panostan syksyllä. Olen tehnyt ostoslistaa valmiiksi, koska Tukholman reissu on reilun kuukauden päästä.

Aion panostaa pukeutumisessani kenkiin, väljiin housuihin, yksi nappiseen puvun takkiin ja lyhytlahkeisiin housuihin.

Guccin nahkanilkkurit ja lämpimät varsilenkkarit. Varrelliset kengät on hankittava, jos aikoo pitää lyhytlahkeisia housuja. (klikkaa kuvia, suurempi koko)







J. Lindebergin väljät housut Fall 2007












J. Lindebergin yksi nappinen puvun takki Fall 2007













Lyhytlahkeiset housut Roberto Cavalli Fall 2007










Kuvat gucci.com ja style.com

5.8.2007

MUOTITIETOINEN MIES

"Miksi kutsua muotitietoista nykymiestä, jos ei halua haiskahtaa vanhahtavalta tai homoseksuaalilta? Muotiraati pyöritteli turhaan eri vaihtoehtoja: metro, juppi, snobi, fruittari - kaikki kelvottomia! Kaikin puolin kivaksi ilmaisuksi löydettiin dandy. Se lennättää ajatukset 1800-luvun alun aristokraatteihin."

Helsingin Sanomat Aleksi Kinnunen 27.7.2007

Todellakin! Kaikki vaihtoehdot metrosta fruittariin kelvottomia! Ja onko pakko nykypäivänä nimetä kaikki jonkun turhan sanan taakse? Taitaa olla lehdistöllä kaikki aiheet loppu. Itse en ainakaan halua kuulua mihinkään kategoriaan!

Tämä kyseinen muotiraati myös vaatetti dandyn ja ennusti tulevat trendit. Muotiraatiin kuuluvat Taideteollisen korkeakoulun maisteriopiskelijat Heidi Wikari ja Kalle Riihivainio sekä Stockmannin miesten vaatteiden sisäänostaja Karri Jalkanen.

Muotiraati päätyi kyseisessä artikkelissa siihen, että rentous korvaa miesten muodissa pillifarkkutrendin. Ja istuvuus, klassisuus, tunneside, laatu, älykkyys ja eettisyys ovat loppukesän ja syksyn trendikkään kaupunkilaismiehen tyylivinkit. Heidän mielestään miesten muodissa ovat pinnalla esimerkiksi futuristiset aurinkolasit, polvista ylöspäin löysät, alaspäin kapenevat pussihousut tai farkut sekä kauluspaita pienillä kauluksilla.

Futuristiset aurinkolasit Alessandro Dell´aqua s/s 2008 ->














<- Haaremihousut Dior Homme s/s 2008














Pienet kaulukset Dolce & Gabbana s/s 2008 ->

















Artikkelissa myös kerrotaan, että muoti on muutenkin siivottu kaikesta ylimääräisestä kuten printeistä, kuvioista, asusteista ja koruista. Pukeutuminen on siis hyvinkin minimaalista ja selkeää.

Muoti ja trendithän peilaavat yhteiskuntaa ja muuta ympärillämme tapahtuvaa. Opin Lontoon matkallani, että kun yhteiskunnalla menee hyvin, ihminen haluaa pukeutua minimaalisesti ja yksinkertaisesti. Taas kun yhteiskunnalla menee huonosti, halutaan näyttäytyä ja pukeudumme väreihin ja rikkaasti.

Luettuani kyseisen artikkelin jäin miettimään dandyn huoliteltua tyyliä. Minkälaisen kuvan se antaa yhteiskunnan tilanteesta? Ymmärrettävää on myös se, että muoti ja trendit etsivät vaihtoehtoja ja vastakohtia pinnalla oleville tyyleille. Tarkoittaen, että pillifarkuista siirrytään väljempiin housuin ja farkkuihin. Kaikesta huolimatta päädymme aina siihen, mitä muoti on ja miten se käyttäytyy ja kulkee. Muoti kulkee aina eteenpäin, mutta tehden aina ympyrää.